Suomessa pitkäaikaistyöttömyys on perin sitkeä ongelma.Joulukuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 137 700, mikä on 28 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kun ihminen on ollut työttömänä yli vuoden, hän putoaa usein kauemmas työmarkkinoista, palveluista ja joskus myös uskosta siihen, että työllistyminen on enää mahdollista. Keskustelussa unohtuu kuitenkin usein yksi keskeinen tosiasia: kaikki pitkäaikaistyöttömät eivät ole työkykyisiä.
Työkyvyttömät työttöminä – tilastollinen ja inhimillinen ongelma
Useissa selvityksissä on arvioitu, että jopa neljännes– tai kolmannes pitkäaikaistyöttömistä on tosiasiassa työkyvyttömiä tai työkyky on niin merkittävästi alentunut, ettei avoimille työmarkkinoille työllistyminen ole realistista. Silti he ovat työttömyysetuuden piirissä, koska työkyvyttömyyden toteaminen, kuntoutuspolut ja eläkeratkaisut ovat hitaita, monimutkaisia ja usein epävarmoja. Ja saadakseen edes jotain tuloja, hakevat he työttömyysturvaa ja se puolestaan velvoittaa heitä olemaan "työmarkkinoiden käytettävissä ".
Tällä on kaksi seurausta:
- Tilastollinen harha – pitkäaikaistyöttömien määrä näyttää suuremmalta kuin se olisi, jos työkyvyttömät olisivat heille kuuluvilla etuuksilla.
- Väärä palvelu väärälle ihmiselle – työkyvyttömälle tarjotaan työnhakua ja aktivointia, kun todellinen tarve olisi hoitoa, kuntoutusta tai pysyvämpi toimeentuloturva.
Jos nämä ihmiset siirrettäisiin pois työttömyystilastoista ja oikean etuuden piiriin, pitkäaikaistyöttömien määrä voisi pienentyä kymmenillä tuhansilla. Tämä ei tarkoittaisi, että työllisyys paranisi automaattisesti – mutta se tekisi järjestelmästä rehellisemmän ja inhimillisemmän. En siis ehdota tätä tilastojen kaunistamiseksi, vaan ihan järkisyillä.
Sakkomaksu – rangaistus vai hukattu mahdollisuus?
Nykyjärjestelmässä kunnat maksavat niin sanottua työmarkkinatuen kuntaosuutta eli arkikielessä sakkomaksua pitkäaikaistyöttömyydestä. Ajatus on, että taloudellinen vastuu kannustaa kuntia aktivoimaan työttömiä. Käytännössä sakkomaksu toimii usein kuitenkin vain kulusiirtona: raha menee etuuksiin, ei ihmisten työllistämiseen.
Mutta entä jos osa tästä rahasta voitaisiin käyttää suoraan siihen, mihin sen alkuperäinen logiikka viittaa?
Entä jos sakkomaksuja voisi käyttää työllistämiseen?
Jos kunnilla olisi mahdollisuus ohjata osa sakkomaksuista esimerkiksi:
- palkkatukeen
- räätälöityyn koulutukseen
- tuettuun työhön
- intensiivisiin työllisyyspalveluihin
vaikutus voisi olla aidosti positiivinen – vaikkakin maltillinen.
Tutkimusten perusteella aktiiviset työmarkkinatoimet eivät ole ihmelääke, mutta ne toimivat selvästi paremmin kuin pelkkä passiivinen etuuksien maksaminen tai sanktiopohjainen ohjaus. Erityisesti ne auttavat ihmisiä, joilla on vielä jonkinlainen työkyky, mutta jotka tarvitsevat tukea, aikaa ja työnantajalle jaettua riskiä.
On realistista ajatella, että oikein kohdennettuna tällaisilla toimilla voitaisiin saada tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä takaisin työelämään useamman vuoden aikajänteellä. Se ei ratkaise kaikkea, mutta se on todellista edistystä.
Kaksi eri ryhmää, kaksi eri ratkaisua
Keskeinen ongelma nykykeskustelussa on se, että pitkäaikaistyöttömät nähdään yhtenä massana. Todellisuudessa he jakautuvat ainakin kahteen suureen ryhmään:
- Työkyvyttömät tai lähes työkyvyttömät, joille työttömyysetuus ja aktivointivaatimukset ovat väärä väline.
- Osatyökykyiset ja heikossa asemassa olevat, jotka voisivat työllistyä oikean tuen ja kannustimien avulla.
Näiden ryhmien sekoittaminen samaan järjestelmään tuottaa huonoja tuloksia molemmille.
Lopuksi: vähemmän näennäistä kuria, enemmän järkeä
Jos työkyvyttömät ohjattaisiin oikeille etuuksille ja osa sakkomaksuista muutettaisiin aktiiviseksi työllistämisrahoitukseksi, seuraukset olisivat:
- pitkäaikaistyöttömyyden tilastollinen lasku
- parempi kohdentuminen palveluissa
- inhimillisempi kohtelu heikoimmassa asemassa oleville
- maltillinen mutta aito parannus työllisyyteen
Kyse ei ole siitä, että "kaikki saadaan töihin", vaan siitä, että järjestelmä tunnistaa ihmisten todellisen tilanteen. Työkyvyttömille turvaa ja arvokkuutta, työkykyisille realistisia mahdollisuuksia. Se on vähemmän ideologista – ja enemmän toimivaa politiikkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti