Oikeat luvut paljastuvat vasta vuosien päästä

Viime päivinä, toki monesti aiemminkin, on käyty keskustelua siitä mikä on työllisyystoimi ja kenen se pitäisi todeta.

Asia ei ole tietenkään yksioikoinen. Mutta vakiintunut käytäntö on ollut se, että VM on se taho jonka kautta nämä asiat menevät. Ja VM eli valtiovarainministeriö toteaa omissa laskelmissaan työllisyysvaikutukset. Se arvioi niitä etukäteen ja usein nämä arviot ovat se perusta jonka pohjalta myös perustellaan miksi jokin toimi on tärkeätä edistää. Myös aktiivimalli oli alunperin VM:n arvioima ja sille oli alunperin laskettu työllisyysvaikutukset tuhansissa. Oliko haarukka 6000-12 000, muistini mukaan. Sittemmin sen mahdollisiin työllisyysvaikutuksiin ei kukaan halunnut mennä sen syvemmin…i wonder why?

Työllisyyttä seurataan sekä TEM:n että Tilastokeskuksen toimesta.  Tilastokeskuksen työttömyysluvut perustuvat otospohjaiseen työvoimatutkimukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön luvut perustuvat puolestaan TE-toimistojen asiakasrekisterin pohjalta laadittuun Työnvälitystilastoon.

Marinin hallituksen hallitusohjelman tavoitteissa on mielestäni paljon hyvää ja ihan oikea suunta. 

Budjettiriihi 2020 kuitenkin tuli ja meni. Siitä odotettiin monella taholla rohkeita työllisyystoimia. Moni pettyi. 

Ehkä hallituksen tärkein päätöksenteon paikka oli puoliväliriihi 2021. Se oli se paikka josta viimeistään odotettiin merkittäviä työllisyyslinjauksia. Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä päätetyistä toimista. (Lähde: TEM.fi)

Pohjoismainen työvoimapalvelumalli on vielä mainittava erikseen. Sen myötä tavoitellaan 9500 työllisen lisäystä. Otan siihen kantaan syksymmällä. Paljon on kommentoitavaa, nimittäin. 

Monille näille, sinänsä kannatettaville esityksille, on yhteistä se, että ne vaativat lisäresurssointia. Jopa merkittävästi. Kun muistetaan se, että työllistäminen tärkeää paitsi yksilölle niin on myös muistettava sen tuoma ”hyvä” yhteiskunnalle. Eli työllistämisellä on oltava mielellään positiivista vaikutusta myös valtiontaloudelle. Siksi pysyvät työpaikat ovat niin tärkeitä. Ne tuovat plussaa myös valtiontaloudelle.

Paikallisen sopimisen osalta emme pääse eteenpäin ilman luottamusta. Jatkuva jänkkääminen siitä, mitä sillä oikeasti halutaan, kertoo sen suurimmasta ongelmasta, luottamuspulasta. Kuitenkin, on varmasti olemassa työpaikkoja jossa tätä luottamusta on. Niitä soisi nostettava esille huomattavasti enemmän näytöksi muille että kyllä se onnistuu nykyiselläkin rakenteella, kunhan luotetaan toinen toisiinsa. Sitä ei voi määrätä ylhäältä käsin. Se tulee tekojen kautta.

On erittäin tärkeätä saada mahdollisimman moni ihminen mukaan osaksi yhteiskuntaa, työllistämällä ja työllistymällä. Niillä voimilla ja kyvyillä joita hänellä on. Palkkatuella tai muulla tuetulla työllistämisellä on oma tärkeä roolinsa. Mutta sen tulisi olla ennen kaikkea silta kohti avoimia työmarkkinoita, ei säilövä toimenpide. 

Suomessa ns. välityömarkkinoiden ongelma on juuri se, että vaikka ajatus ja idea on niissä erittäin hyvä, niin ihminen ei pääse niistä eteenpäin. Hän ei siis työllisty avoimille työmarkkinoille vaan jää jopa vuosiksi juntturaan erilaisiin toimenpiteisiin ja palveluihin. Hän voi olla jopa tyytyväinen siihen, että on edes palkkatukipaikka. Ja onhan se toki parempi kuin ei mitään. Mutta onko se tehokasta auttamista ja työllistämistä yhteiskunnan tai yksilön kannalta? Ja verorahojen käyttämistä. Sitä sopii pohtia.

On myös tehdä selväksi se, ollaanko tekemässä työllisyyspolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa. On nimittäin niin, että samoilla keinoilla ei ratkaista molempia haasteita. Joskus tuntuukin sille, että jollain yhdellä keinolla koitetaan ratkaista kaikkia maailman ongelmia yhtäaikaa. Ei onnistu. 

Näiden kaikkien toimien ja niiden työllisyysvaikutusten lopullisuus ja oikeat luvut paljastuvat vasta vuosien päästä. Siihen asti arvioidaan. 

Miksi Suomi jää jatkuvasti jälkeen työllisyysasteessa muista Pohjoismaista? Onko meillä jäykät työmarkkinat? Meillä on yleissitovuus. Sitä haastetaan koko ajan. Suurin haaste sille on mielestäni järjestäytymisasteen putoaminen. Mitä vähemmän ihmiset kuuluvat ammattiliittoihin, sitä hankalampaa on perustella yleissitovuutta. 

Tässä maailmassa jossa Suomi elää, on osattava toimia maan kokonaisedun mukaisesti. Olemme EU- jäseniä ja olemme eurossa mukana. Tämä jälkimmäinen mielestäni on se ongelma Suomelle. Emme osaa elää eurossa. Kun raha ei jousta, joku muu joustaa. Se on ollut koko eurojäsenyyden ajan  työvoima. Se on se puskuri. Hyvä vai huono asia? Jokainen vastatkoon omalta kohdaltaan, mutta fakta on se että Suomi on viennistä suuresti riippuvainen maa ja vahva euro pakottaa hakemaan kilpailukykyä myös ikävillä tavoilla. Kiky. 

Miten siis yhdistää eurossa eläminen, globaali talous ja sen ankarat pelisäännöt ja suomalainen työmarkkinamalli? Pitäisikö sitäkin, siis työmarkkinamallia. uudistaa ajassa ja tilanteessa jossa elämme? Pitäisi. Sen ei tarvitse tarkoittaa kaikesta luopumista. Se voi tarkoittaa edelleen perälautaa ja sen pitää edelleen suojella työntekijän asemaa, mutta me tarvitsemme erityisesti hyviä esimerkkejä siitä miten luottamuksen ilmapiirissä voidaan toimia ja että siitä hyötyvät sekä työnantaja että työntekijä, me kaikki. Vain siten Suomi pärjää. Keskenään riitelemällä ja poteroista huutelemalla me kaikki häviämme.