"Ei siitä kuitenkaan mitään tule"

Olen asunut lähes koko 57 vuotisen elämäni Kouvolan seudulla. Siitä valtaosan Kuusankoskella. Myös Valkealan Oravala tuli tutuksi yli kymmenen vuoden aikana. Hienoja paikkoja ja puhun niistä suurella ylpeydellä.

Kun 2009 muodostettiin uusi Kouvolan kaupunki, olin valittuna sen ensimmäisessä valtuustossa. En ollut kuitenkaan millään tavoin päättämässä siitä syntyykö uusi Kouvola vai ei. Mutta mielipide siitä minulla oli ja vahva sellainen! Ei! 

Mutta kun päätös on siis tehty aikoja sitten, niin eikö nyt perkele sentään voitaisi mennä eteenpäin eikä itkeä kaatunutta maitoa vuodesta toiseen?! Vai luuleeko joku ihan oikeasti, että entiset Kuusankoski ja Anjalankoski olisivat selvinneet yksin paperiteollisuuden rakennemuutoksesta jos uusi Kouvolakin on edelleen ongelmissa sen aiheuttamien haasteiden kanssa? 

Olemme nyt opetelleet "uutta" yhteiseloa yli 13 vuoden ajan ja osin se mielestäni sujuukin ihan kohtalaisesti. Koitan olla tässä arviossani positiivinen.

Mutta on yksi asia, josta ei päästä eteenpäin ja asia joka ei vuosien myötä muutu paremmaksi. Asenne. Provosoin nyt ihan tarkoituksellisesti.

Ei ole sellaista asiaa tai hanketta, joka saataisiin ns. maaliin ja jota kannatettaisiin varauksetta. Ei. Aina löytyy epäilijöitä ja niitä, joille mikään ei kelpaa. Ja juuri nämä samaiset henkilöt ovat niitä, jotka eivät itse saa mitään muuta aikaiseksi kuin valittamisen kaikesta. Mutta ovat siinä asiassa suorastaan mestareita.

En tiedä mitä meille juotetaan, mutta monia tuntuu vaivaavan sisäänrakennettu perusnegatiivisuus. Jos ei itse saada jotain, niin ollaan vaikka valmiita maksamaan siitä ettei kaverikaan saa.

Pahimmillaan tämä ilmentyy jopa toiveina siitä, että "voi kun tuo ei vain onnistuisi ja minä saisin taas todeta, että mitäs minä sanoin".

Olen itse kutsunut tätä ilmiötä putkitehdassyndroomaksi. Aikanaan Kuusankoskelle piti tulla putkipinnoitustehdas- Mutta eihän siitä mitään tullut. Tuntuukin sille, että tämä epäonnistuminen leimaa yhä uudelleen lähes kaikkea tekemistä. Mistään ei tahdo tulla mitään.

Porin kaupunki ei ole sen kummallisempi kuin Kouvola ja on lähes samankokoinen kuin Kouvola. Mutta heillä on esim. Pori-jazz, Suomi- areena ja ASENNE. He ovat kääntäneet taitavasti omassa markkinoinnissaan perusnegan voitokseen. Joonas Nordmanin esittämä Porisuhdeneuvoja on hyvä esimerkki huumorin voimasta ja kyvystä nauraa itselleen.

Kouvolassa yritys vastaavaan kääntyy joka kerta itseään vastaan. Kuten betonihelvetti ja Kouvostoliitto osoittivat. Me emme osaa koska emme itse usko itseemme eikä meillä tunnu itsetunto riittävän.

Jos jazzeja tai Suomi-areenaa tarjottaisiin Kouvolaan, niin ne olisi jo aikaa sitten surkuteltu kuoliaiksi. Meillä ei vaan onnistu. Ei Kymiring, ei RRT, ei Kimolan kanava, ei mikään.

Paitsi että onnistuu, jos itse uskomme. Repovesi, Werla, Kymijoki, Ankkapurha, Taideruukki, Mustilan puutarha ja Kuusankoski-talo muutaman mainitakseni.

Kouvolan alue on kotiseutuani ja rakasta sellaista. Ja jaksan uskoa, että valtaosalle meistä täällä asuvista se on ylpeyden aihe. 

Ollaanko jooko myös ylpeitä niistä yrityksistä ja hankkeista jolla elinvoimaa ja vetovoimaa joku yrittää lisätä. Ei tyrmätä niitä suoralta kädeltä. On totta kai selvää se, että veronmaksajien rahoilla toimiessa tulee olla erittäin tarkka ja vastuullinen. Mutta jos jatkuvasti pelkäämme epäonnistumisia, on näivettyminen todennäköisempää. 

Enkä ole kirjoittanut mitään työpaikoista, olemassa olevista enkä uusista yrityksistä. Niitä tulee jos niille on olemassa tarve. Mutta kai ilmapiiri yrittämiselle on myös tärkeä asia? Siksi jokainen työpaikka on meille arvokas. Ja se mitä me voimme yrityksille tarjota: osaavaa työvoimaa, infraa ja yrittämiselle kannustavaa ilmapiiriä. Se on monesti meistä itsestämme kiinni.

Terve itsetunto auttaa moneen asiaan. Kyllä me pystymme ja osaamme, mutta ensin meidän pitää itse uskoa omaan tekemiseemme. Olemme itse itsemme pahin vihollinen. Me teemme Kouvolan tai sitten menemme virran mukana, ajopuuna. Lopetetaan itsesääli ja ruvetaan tekemään. Tai jos ei itse pysty siihen, niin aina voi kannustaa niitä jotka uskaltavat ja pystyvät. Sen voi jokainen tehdä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirjoitus julkaistu Kouvolan Sanomissa 30.7 2022