Kauna, katkeruus ja rohkeus

Kesällä 2017 tapahtui yksi Suomen poliittisen historian suurimmista tapahtumista. 

Merkittävä joukko merkittävän kokoisen  eduskuntapuolueen kansanedustajista erosi eduskuntaryhmästä.

Perustettiin Uusi vaihtoehto, josta myöhemmin syntyi Sininen tulevaisuus.

Tuona päivänä todettiin, myös minun, monen suulla, että otamme erittäin suuren poliittisen riskin, jos siis miettii vain omaa poliittista tulevaisuutta.

Edelleen, monen vuoden jälkeen, huomaan kerrottavan tarinaa siitä, että motiivina olisi ollut 1. Timo Soinin ministeriuran turvaaminen 2. oman ministeriuran turvaaminen eli ns. hillotolppa ja 3. ennakkosuunnitelma

Itse en ole enkä ollut kuullut mistään ennakkosuunnitelmasta. Kuulin asiasta ensimmäisen kerran puoluekokouksen jälkeisenä maanantaina kun minulle soitti Samuli Virtanen ja kysyi halua perustaa uusi ryhmä ja liittyä siihen jäseneksi. 

Timo Soini oli viimeinen joka minun tietämäni mukaan liittyi mukaan tähän suunnitelmaan.

Hillotolppa? Ministeripesti oli hyvin palkattua. Jos asiaa siis tarkastelee vain siitä lähtökohdasta, niin saatan jopa ymmärtää tätä ajatuksenjuoksua.

Mutta niille, jotka eivät ole koskaan olleet valtioneuvoston jäseninä saatikka kantaneet kahta ministerisalkkua samanaikaisesti totean, että ministerin pesti on helvetin rankkaa. Vaikka olisit ollut kansanedustajana ja/tai valtuutettuna, ette tiedä mitään siitä paineesta jossa ministerit, ainakin keskeiset, työskentelevät. Raha ei auta ministeriaitiossa eikä julkisuudessa. Raha ei auta kun selität julkisuudessa erinäisten päätösten taustaa. Raha ei auta kun henkeäsi uhataan ja läheisesi joutuvat silmätikuiksi ja uhan alle. 

Itse olin ennen ministeripestiä suuren eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa ja puheenjohtaja. Se ei ollut vielä mitään verrattuna tuplaministerinä olemiseen.  

Minun motiivini erota silloisesta perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä ja sitä kautta puolueesta liittyi vastuun kantamiseen.

Varmasti teimme virheitä. Emme kuunnelleet riittävästi kenttää ja jäsenistöä. Käsi ylös.

Mutta sellainen tarina, jossa me emme saaneet ajetuksi emmekä edes halunneet ajaa mitään perussuomalaisille tärkeätä asiaa, on mielestäni posketon ja vailla perää.

Maahanmuutto. Se on totta, ettei tämä teema ollut Timo Soinille merkittävä, mutta totta kai hän ymmärsi sen merkityksen puolueelle. Muistan kymmenet kokoukset ja neuvottelut Sipilän hallituksessa, jossa maahanmuuttopolitiikkaa käsiteltiin. 

Tehtiin 80- kohtainen toimenpideohjelma. Sitä vietiin eteenpäin ja sen edistymistä seurattiin liikennevaloilla(punainen. keltainen- vihreä). 

Muistan budjettiriihen, jossa Soini ilmoitti suoraan, ettei Keltaiseen kirjaan kosketa ennen kuin maahanmuuttoasioista on saatu sopu aikaiseksi.  Sitä väännetiin Kesärannassa siihen asti kunnes valkoinen savu nousi.

On totta myös se, ettei kaikkia maahanmuutto-ohjelmaan kirjattuja asioita saatu viedyksi eteenpäin. Niiden kohdalla törmättiin mm. sellaiseen esteeseen kun perustuslaki. Mutta me yritimme.

Kun sitten eduskuntaryhmässä näitä asioita käytiin läpi, alkoi niistä tulemaan selkeästi ongelma. Soini koko jotenkin niin, että kiitosta ei tullut lainkaan niistä asioista(valtaosa) joita saatiin viedyksi eteenpäin vaan kaikki keskittyi siihen mitä ei saatu edistettyä.

"Mikään ei riitä, perkele!".  Noin minä muistelen Soinin mm. tokaisseen. Ja toki maahanmuuttokriisi oli meidän vikamme. Jouduimme vastaamaan siihen sen hetkisellä lainsäädännöllä ja juoksimme perässä koittaen puuttua havaittuihin ongelmiin. Mutta lainsäädäntöprosessi on auttamattoman hidas kriisin sattuessa päälle.

Myös työelämään liittyvät kiky ja aktiivimalli, olivat erittäin vaikeita asioita ryhmälle. 

Näiden molempien teemojen kanssa kävi mielestäni niin, että odotukset, vaaliohjelmat ja hallitusohjelmaan tehdyt kirjaukset menivät monilla sekaisin. Ei oltu aiemmin jouduttu vastuuseen ja ymmärrettiin omat ohjelmat ikään kuin lupaukseksi toimia juuri niin kuin ohjelmassa lukee. 

Varmasti myös kokemattomuus hallitusneuvotteluista ja hallitusohjelman kirjoittamisesta näkyi. 

Mutta tästä kaikesta huolimatta muistutan, että vain yksi henkilö vastusti hallitukseen menoa. Hän ymmärsi mitä hallitusvastuu oikeasti tarkoittaa - Vesa- Matti Saarakkala.

Kaikki muut päätökseen osallistuneet kannattivat sekä hallitukseen menemistä että hallitusohjelmaa. Jälkikäteen voidaan hyvin kysyä, kuinka moni ymmärsi mitä oli hyväksymässä? Väitän, että moni luuli ymmärtäneensä mutta vasta kun ohjelmaa alettiin toimeenpanemaan, moni hämmästyi: tarkoittiko se tätä kaikkea eikä lainkaan tätä?

Näkemykseni mukaan välien tulehtuminen perussuomalaisiin jääneiden ja sieltä lähteneiden välillä aiheutti sen, että oikein kukaan ei kyennyt analysoimaan asioita kliinisesti ja ilman kiihkoa. Syytöksiä tuli puolin ja toisin ja varmasti myös ylilyöntejä.

En varmasti itsekään nähnyt kaikkea ja tiennyt kaikesta. Olin liiaksi kiinni päivittäisessä ministerintyössä. 

Toisaalta, ei ole myöskään niin ettei mitään saatu aikaiseksi. Kyllä se, että uskalsimme tehdä koviakin päätöksiä auttoi työllisyyden paranemiseen omalta osaltaan. 

Saimme aikaiseksi kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen, Lex Lindströmin kahdesti, puutuimme moniin maahanmuuton porsaanreikiin(toki liian hitaasti), pidimme kiinni ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta, puolustimme yleissitovuutta ja saimme velkaantumisen taitetuksi. 

Siis suuressa kuvassa teimme sen mitä lupasimmekin tehdä- laitoimme Suomea parempaan kuntoon. Ja sen vuoksi ainakin itse tein päätökseni jatkaa hallituksessa vaikka tajusin että tämä on viimeinen kauteni eduskunnassa. 

Mutta lienee myös niin, että monelle äänestäjälle oletusarvo oli se, että me olemme ikään kuin "demarien kaltainen" duunaripuolue, joka ei puutu irtisanomissuojaan, ei säädä aktiivimallia tai ei ole mukana tekemässä kikyä.

Ja kun sitten tämän kaiken teimme, niin viha ja katkeruus kohdistui perussuomalaisiin ja ministerinä minuun. 

Olen aiemminkin tuonut esille sen, että en kadu pääasiassa mitään. Kadun aktiivimallia sellaisena kun sen toteutimme. Mutta itse perusajatusta en. En kadu myöskään kikyä, vaikka siitä tuli helvetillinen mekkala.

Enkä myöskään ole katunut tai kadu lähtöäni perussuomalaisesta puolueesta. Enkä ole katkera vaan kiitollinen siitä, että sain olla mukana sen ajan minkä nyt olin mukana. 

Tästä tullaan kätevän aasinsillan kautta tähän hetkeen ja tähän aikaan. 

Sipilän hallitus päätyi siis ratkomaan talouden ja työllisyyden haasteita kovillakin keinoilla. Puuttui tai yritti puuttua rakenteisiin. Uskalsi.

Nyt tilanne on mielestäni vähintäänkin yhtä vaikea ellei peräti vaikeampi. 

Minä olen moneen otteeseen tuonut esille sen, että toivon seuraavan hallituksen myös uskaltavan.  Toivon, että se ei ratkaise ongelmia perustamalla uusia virastoja, ottamalla lisää velkaa tai siirtämällä vaikeiksi kokemiaan asioita eteenpäin.

Ja kun näin on, tarkoittaa se mielestäni väistämättä sitä, että tuo tuleva hallitus ei tule olemaan suosittu. Moni ihminen vastaa asiasta kysyttäessä tällä hetkellä, että taloutta pitää laittaa kuntoon ja puuttua velkaantumiseen. 

Mutta annas olla kun sitä ryhdytään oikeasti tekemään! Jos ja kun se osuu itse kuhunkin, alkaa huuto. Se on ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta sellaisia me ihmiset olemme. Se mistä pitäisi kiristää tai leikata on tietenkin "joku muu", en minä.

Palaan alussa esille nostamaani ns. hillotolppaan. Minulle sanottiin kun aloitin ministerinä, että "nauti nyt, ensimmäinen päivä ministerinä on paras". 

Voin tästä kokemuksesta sanoa, että en ole samaa mieltä. Viimeinen päivä ministerinä on paras!

Jos siis arvoisat poliitikot joku teistä lukee tämän raapustuksen, pärjää vaaleissa, tulee valituksi eduskuntaan ja- joutuu/pääsee valtioneuvostoon hillotolpalle, niin toivotan teille ennen kaikkea ROHKEUTTA.

Rohkeutta seistä kaikkien tehtyjen päätösten takana.

Rohkeutta tavata ihmisiä joihin päätökset kohdistuvat.

Rohkeutta myöntää myös virheet.

Jos saatte aikaiseksi talouden ja ennen kaikkea velkaantumisen kasvun lopettamisen, olette tehneet jotain oikein. Mutta hinta tälle kaikelle voi olla oman poliittisen uran katkeaminen, koska keinovalikoimasta löytynee myös puolueellenne ja teille itsellenne hankalia asioita.

Vasta hallitusvastuussa joudutte kokemaan sen mitä on tehdä myös ikäviä päätöksiä. Kun asetelma kääntyy haastajasta vastuun kantajaksi, voi monella kansanedustajaksi valitulla hallituspuolueen edustajalla mennä pupu pöksyyn. Kun et enää voikaan selittää, että "hallitus teki sitä ja hallitus teki tätä". Olet itse vastaamassa ja vastuussa ihmisille turuilla ja toreilla vaikkapa ansiosidonnaisen päivärahan keston puolittamiseen 400 päivästä 200 päivään. Noin niin kuin esimerkkinä. 

Onko sinulla ROHKEUTTA tehdä se mitä vaaditaan vaikka se saattaisi jopa maksaa poliittisen urasi?

Good luck!