Jos...

Mikäänhän ei ole niin suurta viisautta kuin jälkiviisaus.

Mutta aina voi myös ennakoida, joten teenpä niin.

Jos käy niin, että Suomen seuraavan hallituksen muodostavat Kokoomus, PS, KD ja RKP, niin mitä siitä seuraa?

Oletetaan, että koska tuollainen koalitio on saatu aikaiseksi, on se tarkoittanut kompromisseja, kaikilta.

Maahanmuutosta on tehty tiukat linjaukset, mutta se on kirjoitettu sopivan ympäripyöreästi jotta myös RKP on saatu ne hyväksymään.

Haaste ja vaikeus tulee eteen kun hallitusohjelmaa ryhdytään panemaan toimeen. Good luck!

Mistä sitten PS on ollut valmis joustamaan tai tulemaan vastaan? Ei ainakaan maahanmuutosta, en usko myöskään että EU-politiikasta. Jäljelle jää talous- ja työllisyyspolitiikka. Eikä niidenkään osalta välttämättä kyse ole edes kompromissista.

Se mistä itse olen paljonkin kirjoittanut liittyy työllisyyspolitiikkaan ja erityisesti työelämän lainsäädäntöön. On itselleni täysin selvää se, että hallitus on taho joka esittää muutoksia ja eduskunta sitten säätää ja päättää lainsäädännön sisällöstä, ei mikään muu taho ohi parlamentarismin.

Mutta se mitä kaikki eivät tunnu aina ymmärtävän, on se että kaikilla päätöksillä on seurauksensa. 

Veikkaan, että Kokoomus, tulevana mahdollisena pääministeripuolueena tulee mm. edistämään paikallista sopimista eli toisin sopimista. Sitähän tehtiin myös Sipilän hallituksessa. 

Paikallisen sopimisen erilaisia etenemisen vaihtoehtoja selvitettiin toimeksiannostani Harri Hietalan tekemänä. 

Tuolloin päädyttiin, selvityksen jälkeen, kahteen eri vaihtoehtoon. TES- teitse tapahtuva sopiminen tai ns. lakiteitse tapahtuva. Sipilän hallitus päätyi kannattamaan tuolloin TES-tietä. 

Siitä jäi kuitenkin pettymys erityisesti Suomen Yrittäjien ja - kyllä, Kokoomuksen sisälle. 

Työlainsäädännössä on nimittäin kohtia, joista voidaan poiketa valtakunnallisella työehtosopimuksella. Joskus työehtosopimuksessa todetaan, että asiasta voidaan sopia toisin paikallisesti. Tällaista sopimista ei kuitenkaan voida tehdä järjestäytymättömissä eli työnantajaliittoon kuulumattomissa yrityksissä.

Tämä siis närästää SY:tä, koska monet sen jäsenet ovat näitä järjestäytymättömiä yrityksiä.

Tämä  ns. lakitie olisi käytännössä niin kutsuttujen sopimisen kieltojen kumoamista.

Puolestaan siellä TES-puolella eli palkansaajajärjestöissä ei olla valmiita avaamaan toisin sopimista SY:n esittämällä tavalla, koska sen tulkitaan ohittavan yleissitovan tes-järjestelmän ja (liittojen) luottamusmiesten asemasta ollaan myös huolissaan. 

Tämä nyt näin selvennykseksi tähän alkuun. Jos siis vielä väännän rautalangasta: paikallinen sopiminen ja sen edistäminen SY:n haluamalla tavalla tyrmättiin ja tyrmättäneen edelleen ay-liikkeessä, koska sen koetaan koskevan pyhimmistä pyhää- yleissitovaa tes-järjestelmää. Siihen tehtäisiin "ohituskaista.

Tämä ei siis ole minun mielipiteeni vaan käsitykseni siitä miksei ay-liike lainkaan pidä tällaisista suunnitelmista.

Mutta koska paikallinen sopiminen ei ole edennyt SY:n, EK:n ja Kokoomuksen haluamaan suuntaan, minä villisti veikkaan, että nyt se nousee hallitusohjelmaan. Ja edellä kerrotulla tai jollakin sen suuntaisella tavalla.

Mitä sitten? Sitä sitten, että tästä tulee seurauksia. Aivan varmasti.

Kysynkin, että ovathan kaikki varmasti ymmärtäneet mitä tuosta seuraa?

Ovathan kaikki tietoisia siitä, että miten ay-liike tullee reagoimaan tai ainakin siitä millaisen riskin hallitus ottaa?

Ovathan kaikki yhdessä valmiita puolustamaan tehtyjä päätöksiä kansalaisten edessä turuilla ja toreilla?

Lopuksi: Kestääkö perse merivettä kun aallot lyövät ja kannatus putoaa?

Jos vastaus kaikkeen on kyllä, niin onnea ja menestystä valitsemallenne tielle. Niin ja roimasti rohkeutta. Teille on  annettu valta muuttaa lakeja ja sen mukana tulee tietenkin vastuu tehdyistä päätöksistä, kaikista päätöksistä. 

En siis ota tällä kirjoituksella kantaa siihen mitä teidän tulisi tehdä.

Otin kantaa vain ja ainoastaan siihen, että olette tietoisia siitä, mitä tästä voi seurata. 

Tämähän oli siis jossittelua...















Kommentit

Suositut tekstit