Anteeksipyyntöjä ja irtisanoutumisia

Sitä kivellä heitettäköön- eikä kun siis, heittäköön se ensimmäisen kiven, joka ei ole koskaan möhlinyt, puhunut ohi suunsa tai tehnyt jotain mitä katuu myöhemmin.

En tiedä ketään täydellistä ihmistä. Me kaikki olemme omalla tavallamme epätäydellisiä ja erehtyväisiä.

Mutta jos ja kun tekee virheen, kannattaa nostaa käsi ylös virheen merkiksi, Ja pyytää anteeksi. Se on oman kokemukseni mukaan paras tapa toimia ja myös tehokkain tapa hiljentää kohut. Asiaa tosin auttaa se, että katumus on aitoa ja on lähtöisin itsestä, ei pakosta ja velvollisuudesta.

Uusi hallitus on ollut vallassa vasta hetken aikaa ja se on tullut tunnetuksi toistaiseksi vain kohuista. So far.

Poliittinen debatointi hallituksen ohjelmasta on ollut toistaiseksi vain sivuviite, kun mediassa kaiken tilan ovat vieneet ministerin ero, hallituskumppanin julkinen arvostelu ja nyt, valtiovarainministeri Purraan liitetty keskustelu hänen aiemmista kommenteistaan tai oletetuista sellaisista. 

Nyt Purra on pyytänyt anteeksi 15 vuoden takaisia kommenttejaan Jussi Halla-ahon Scripta- blogissa ja sen  vieraskirjassa. 

Pääministeri Orpo on todennut tuossa linkin YLE- uutisessa, että "hallitus ei kaadu tähän".

YLE uutisoi eilen, että Purra ei pyydä anteeksi. No, tänään pyysi ja hyvä niin.

En sitten tiedä mikä merkitys tasavallan presidentti Sauli Niinistön ulostulolla oli. Uskon, että se antoi vauhtia anteeksipyynnölle. 

Tässä kaikessa tullaan taas kerran kahteen ongelmaan: yhtäältä jokaisen hallituspuolueen ja ministerin (ja hänen avustajakuntansa) on kerta kaikkiaan ymmärrettävä vastuunsa siitä, että he nyt ovat Suomen hallituksessa ja edustavat täten Suomea. He eivät ole nyt oppositiossa vaan hallituksessa. Tätä itsestäänselvyyttä eivät kaikki vaan tunnu käytöksensä perusteella vieläkään ymmärtävän. 

Toisaalta, voidaan  käydä keskustelua siitä, mitä on relevanttia kaivaa historiasta esille ja mikä on sen vaikutus siihen kuvaan miten Suomi näyttäytyy kansainvälisillä foorumeilla. Rasismi on eittämättä sellainen asia. Viinapäissä hölmöily nuoruudessa niinkään ei. Noin yleisellä tasolla todettuna.

Olen moneen otteeseen todennut, että kun henkilö nimitetään valtioneuvoston jäseneksi, kaivetaan kaikki esille. Sekin mikä ei ole rivikansanedustajan kohdalla mediaa kiinnostanut. Tähän kannattaa siis varautua kun pyydetään ja jos suostuu ministeripestiin. Onko kaapissasi "luurankoja"? Ja jos on, kerro ne ajoissa. Housut nilkoissa se menee selittelyksi.

Lopuksi vielä sellainen havainto, että hallitusyhteistyöstä halutaan pitää kiinni erityisesti Kokoomuksessa. Moni nykyperussuomalainen on kuitenkin todennut, että hallituksessa ei olla hinnalla millä hyvänsä. Mikähän on se hinta, jonka ylittyessä lanka katkeaa?

Hallitus on tänään reagoinut kohuun julkilausumalla. Sen lopussa todetaan: "Hallitus antaa eduskunnan syysistuntokauden alussa pääministerin tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa."

Tämänkin julkilausuman kohdalla huomioni kiinnittyy sen sanoihin. Mihin kaikkeen hallitus sitoutuu? 

"Ketään ei saa syrjiä heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä."

Lisäksi: "Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti."

Tuo julki lausuttu ei siis ole tehty sen vuoksi, että kohu laantuisi. Se on OHJE siitä, miten jokaisen hallituspuolueen ministeri toimii. Ja itse ymmärrän sanan hallitus, kattavan sitä edustavat eduskuntapuolueet edustajineen. Irtiottoja ei siis ole viisasta tehdä, koska hallitus on yhteinen koalitio.. Kaikki ovat vastuussa kaikille.

Veikkaan, että tulee eteen vielä sellainenkin tilanne, jossa ryhdytään tulkitsemaan sitä, mitä tarkoittaa "kaikenlainen ääriajattelu".  Onnea ja viisautta! Ja meriveden kestävää persettä...









Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit