Juntturassa ollaan ja Suomi häviää

 Näyttää ikävästi sille, että työmarkkinoilla rytisee. Jopa kovasti.

Samaan aikaan kun SAK ja liitot ovat nostaneet valmiuttaan uusiin työtaistelutoimiin, on maan hallitus järkähtämätön. 

Itse en usko, että kumpikaan osapuoli antaa tässä periksi,

Ay-liike ei voi antaa periksi monestakin syystä. Se ei ensinnäkään hyväksy heikennyksiä työlainsäädäntöön, koska kokee ne yksipuolisiksi. Eli vain työnantajia hyödyttäviksi.

Lisäksi paikallisen sopimisen osalta ollaan heidän näkemyksensä mukaan koskemassa pyhimmässä pyhimpään- yleissitovuuteen. 

Olen siinä käsityksessä että eniten ay-liikettä suututtaa se, ettei heidän esityksiään ole haluttu ottaa huomioon lainkaan. Vaikka työryhmiä on, niiden osalta esitykset eivät ole menneet heidän haluamaan suuntaan. 

Hallitus puolestaan kokee, että nyt on SE aika ja tilaisuus sekä valta, kun heidän haluamansa muutokset voidaan ajaa läpi.  Tätä koitettiin jo 2015-19 Sipilän hallituksessa ja monta uudistusta saatiin silloin aikaiseksi.  Mutta erityisesti paikallisen sopimisen osalta Kokoomus koki jo tuolloin asian jääneen pahasti keskeneräiseksi. 

Hallitus on oikeassa siinä, ettei kenelläkään ole veto-oikeutta. Valta on eduskunnassa jolle hallitus antaa esityksensä. 

Olen sitä mieltä että kummallakin osapuolella on pointtinsa.

Suomi on sopimusuyhteiskunta. Tai ainakin se on sitä ollut.

Kun riita menee periaatteelliseksi ja kun kukaan ei tule vastaan, ollaan suurissa ongelmissa. Poteroista tämä ei ratkea.  Suomi häviää tämän taistelun. 

On kuitenkin niin, että hallitus on pakotettu tekemään rohkeitakin uudistuksia. Se on lisäksi pakotettu suitsimaan menoja ja valtavaa velkataakkaa. Siksi on KAIKKIEN vastuulla esittää sellaisia keinoja joilla työllisyys paranee ja samalla siten, että julkinen talous vahvistuu. Eikä niin, että työllistetään vain veronmaksajien rahoilla.

Samaan aikaan totean kuitenkin myös sen, että kun sopeutetaan ja leikataan, on suuri vaara että leikkaukset osuvat samoihin ihmisiin ja heidän tilanteensa vain pahenee. 

Totta kai se, että ihminen työllistyy ja mielellään kokoaikaisesti,  on hyvä asia. Ja aina työllistymisen tulee olla paras vaihtoehto.  

Olen myös sitä mieltä, että kun ikäviä toimia tarvitaan ja niitä pitää uskaltaa tehdä, tarvitaan myös toimien tasapainoa. Olen monesti esittänyt mm.työkyvyttömien ihmisten työnhaun velvoittavuuden poistamista.  Se olisi konkreettinen ja tuntuva toimi. Ei ilmainen, mutta toisi järjestelmään resurssiviisautta ja olisi ennen kaikkea inhimillisesti perusteltua.

Peräänkuulutan sopimisen tietä. Nämä Suomen ongelmat eivät nimittäin karkaa mihinkään seuraavilta hallituksilta. Olisi suurta viisautta tehdä Suomelle tie ulos tästä vyyhdestä ja sitoutua sekä sitouttaa kaikki puolueet siihen.

Kun tähän teemaan pääsin, niin hyvä olisi aloittaa työllisyyspolitiikasta. Sitä tunnutaan aina tekevän vain ideologian pohjalta, ei pragmaattisesti. 

Työllisyyspolitiikka tuntuu heiluvan laidasta toiseen kun hallitus vaihtuu oikeistosta vasemmistoon ja päinvastoin. Se johtaa jopa järjettömään ja kohtuuttomaan tilanteeseen kentällä, siellä missä lait toimeenpannaan ja missä ovat asiakkaat. Kun laki on vasta saatu käyttöön, on seuraava hallitus muuttanut tai jopa poistanut lain tai sen osan.

Sen sijaan että päädymme joka kerta etsimään syyllisiä, nostaisin käden ylös. Me kaikki, jotka olemme olleet päättäjiä, olemme yhtä syyllisiä. Kun tämä tosiasia on tunnustettu, päästään eteenpäin. Syyllisten etsimisestä ratkaisujen löytämiseen.

Lopuksi, kun hallitus tekee ikäviäkin päätöksiä, niin seiskää sitten niiden takana. Nostan hattuani,  lippistä, vmi Purralle. Hän tuntuu uskaltavan seistä esitysten takana ja nostavan realismia keskusteluun. Jopa inhorealismia. 

Kun Sipilän hallitus teki vihattujakin lakimuutoksia, niin ei niiden lakien esittelyssä ja käsittelyssä eduskunnan isossa salissa ollut mikään tungos puolustamaan näitä esityksiä. Itse asiassa muistan hyvin, kuinka yksin siellä sai seistä puolustamassa esityksiä jotka eivät edes olleet työministerin vastuualuetta. 

Kun hallitus siis tekee yhdessä päätökset, niin siitä kannetaan yhdessä myös vastuu. Se koskee myös hallituspuolueiden kansanedustajia, joiden tehtävänä on puolustaa sanoin ja teoin yhdessä valittua linjaa. Se vaatii rohkeutta ja ei ole aina "kivaa".