Miten olisi rehellisyys?

Muistan kun liityin aikanaan ammattiosaston ja sitä kautta Paperiliiton jäseneksi 1983. Ei sitä sen kummemmin mietitty vaan se oli ikään kuin automaatio. Kun kaikki muutkin...

Vuosien saatossa ehdin lakkoilla, olla työsulun kohteena ja sekä toimia ammattiosaston toimikunnassa ja luottamustehtävissä. 

Olen sitä mieltä että omien etujen puolustaminen on tärkeää mutta myös työpaikan säilyttäminen on arvokas asia. Siksi mahdollisten työtaistelutoimien olisi hyvä olla oikein mitoitettuja suhteessa suunniteltuihin toimiin. Ylilyönneiltä ei ole aina vältytty, varsinkaan 70- ja 80- luvuilla. Ja myönnän sen, että itsekin ihmettelin joskus lakkojen syytä. Niihin mentiin, koska käsky kävi...

Kun ay-liike on kohdistanut ja kohdistaa paraikaa työtaistelutoimiaan maan hallitusta vastaan, ei se ole tietenkään uusi asia. Samaa tapahtui Sipilän hallituksen aikaan kohdistuen sen esittämiä uudistuksia vastaan. Monesti vastaus esityksiin oli EI. Ja vaikka tehtiin tasapainottavia toimia, niin niille ei annettu mielestäni juuri mitään arvoa. Keskityttiin vain vastustamaan yhtä ehdotusta kymmenestä. 

Sanonkin ihan suoraan että petyin monesti ay-liikkeen tapaan toimia ollessani työministeri( niin hekin minuun). Silti, me sentään yritimme hakea ratkaisuja jopa neuvotellen. Vaikka tätä neuvottelua kuvattiin jopa kiristykseksi, valinnaksi ruton ja koleran välillä. Viittaan kikyyn.

Silti, pyrimme hakemaan ratkaisuja neuvotellen,  ei sanellen. Mutta totesimme myös sen, ettei kenelläkään ole mitään veto-oikeutta vaan että lopullinen valta on eduskunnalla. Niin se on nytkin.

Oikeus työtaisteluun on olemassa ja se on monesti ainoa tapa työntekijöille osoittaa kantansa. Siksi se on tavallaan ymmärrettävää, koska kyse on reaktiosta erilaisiin toimiin.  Totta kai se  osuu usein myös sellaisiin osapuoliin, joilla ei ole joko lainkaan tai vain hieman osallisuutta itse protestin kohteena olevaan asiaan.

Tällä hetkellä nuo työtaistelutoimet osuvat yrityksiin ja työnantajiin vaikka niiden varsinainen kohde on maan hallituksen toimet. Osuvat työtaistelutoimet ilman muuta myös työntekijöihin itseensä ansionmenetyksinä kuten lakko aina osuu.

Onkin edellä kerrotun jälkeen ihan ymmärrettävää se, että lakkoilu saa osakseen paljon kritiikkiä,  etenkin työnantajia ja yrittäjiä lähellä olevilta tahoilta. 

Lakkoja ovat viimeksi arvostelleet EVA:n johtaja Emilia Kullas ja Keskuskauppakamarin tj Juho Romakkaniemi. Sekä tietenkin EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. 

Romakkaniemi kirjoittaa: "Ay-liike kaipaa ”oikeita neuvotteluita”, mutta miksi hallituksen pitäisi neuvotella lainsäädäntöohjelmastaan ulkoparlamentaarisen painostustahon kanssa?"

Kovaa tekstiä. 

Mutta kaikella on kääntöpuolensa.  Kun ay-liike kiistatta käyttää koviakin keinoja tullakseen kuulluksi, ei hallitus tunnu perääntyvän milliäkään. Se vie uudistuksia eteenpäin. Lopputuloksena voi olla yleislakko. 

Itse näen tämän niin, että kyse ei ole enää aikoihin ollut "vain" hallitusohjelman kirjauksista ja niiden edistämisestä.  Kyse on myös periaatteista ja kaapin paikan näyttämisen halusta. Ja se on mielestäni suuri virhe!

Vetoaminen muihin pohjoismaihin tapahtuu keskusteluissa hyvin valikoidusti.  Poimitaan rusinoita pullasta ja "unohdetaan " kertoa kokonaisuus. Esim. Ruotsi ei ole eurossa. Tai että Tanska on kooltaan 42 952 km², Suomi on paljon laajempi. Ei minkään maan käyttämiä lakeja tai systeemiä voi kopsata suoraan Suomeen. Ideoita voi toki matkia mutta samalla pitää muistaa maamme erityispiirteet.

Paikallinen sopiminen onnistuu vain jos on luottamusta ja olisi rehellisesti kerrottava KAIKKI syyt, miksi sitä halutaan edistää. Jos kerran nykyisinkin voi sopia paremmin kuin TES, niin miksi toisin sopimisen mahdollistaminen halutaan? Siksi, että voitaisiin sopia työntekijöiden kannalta myös huonommin, joissain tilanteissa. Eikö? Miksei sitä sanota ääneen?

Lisäksi totean,  että jos syyttää jotakin painostamisesta ja jopa kiristämisestä,  unohtaa sopivasti katsoa itse peiliin. 

Jos on  sitä mieltä että ay-liike kiristää työtaisteluillaan tai kokee sen käyttävän veto-oikeutta lainsäädäntöön, on syytä kysyä miksi pitäisi kutsua sellaista toimintaa, jossa uhkaillaan  tuotannon alasajolla jos yritystukiin puututaan? 

Tämä pelote on mielestäni suurin syy sille miksei yritystukiin ole uskallettu puuttua vuosikausiin, ei ainakaan merkittävästi.  Pelko, siis poliitikon pelko äänestäjien suuntaan, joutua itse syntipukiksi ihmisten työpaikkojen menettämisen johdosta. Ja tuo pelko tulee tutuksi kaikille, jotka joutuvat pähkäilemään yritystukia. Onnea vaan niihin talkoisiin! Vinkki: Kannattaa valita työryhmään henkilöitä joiden alueilla ei ole yritystuista nauttivia yrityksiä

 

Yhteenvetona: Toivoisinkin kaikilta osapuolilta rehellisyyttä katsoa kriittisesti myös omaa toimintaansa muiden syyttelyn sijaan. 

Selkävoiton voi saavuttaa,  mutta siitä jää aina paha maku ja katkeruus ja se kokemus tulee rekyylinä takaisin.  Ennemmin tai myöhemmin. 

Lopuksi totean, että kaikki ovat tavallaan oikeassa ja yhtä aikaa väärässä. Minä varmaan eniten. Silti...

Ainoa, hidas sen myönnän, tapa selviytyä on neuvotella ja sitten sopia. Se on suomalaisten menestyksen tae, ei riitely. 

Min miälest.