Valtiovarainministeri Riikka Purra(ps) toi eduskunnan velkajarrukeskustelussa 18.11 2025 esille, jälleen kerran, Suomen vakavan taloustilanteen. Suomi on vaarassa joutua EU:n alijäämämenettelyyn, varoitti Purra.
Olemme eläneet jo kauan velaksi eli yli varojemme. Voisi sanoa, että pyöritämme päivittäistä arkeamme velkarahalla. Hyvinvointivaltiota on paisutettu ja on keksitty yhä uusia, sinällään kivoja palveluja, juurikaan miettimättä miten ne maksetaan. Kuormaa on kasvatettu, koska onhan meillä rahaa…tämä oli sitten sarkasmia. Tai olihan meillä Nokia. Silloin joskus.
Mitä se alijäämämenettely sitten tarkoittaa? Pitäisikö siitä olla niin kamalan huolissaan?
Oman ymmärrykseni mukaan alijäämämenettelyä voisi verrata Suomen kuntatasolla siihen, että kun jokin kunta ei enää selviä lakisääteisistä tehtävistään ja on ajautunut taloudessaan peräkkäisten vuosien ajan alijäämäiseksi, se voi joutua arviointimenettelyyn. Eli ulkopuolinen taho(VM) puuttuu asiaan ja määrittelee tehtävät toimenpiteet, ei enää kunnan omat päättäjät. Ja joissain tapauksissa kunta voi jopa tulla pakkoliitetyksi toiseen kuntaan. Onhan näitäkin nähty.
No, ei Suomea sentään pakkoliitetä johonkin toiseen EU- jäsenvaltioon, mutta velkaantumisen vauhdista ja tasosta on syytä olla todella huolissaan. Me suomalaiset olemme historian aikana, erityisesti sotien jälkeen olleet, syystäkin, ylpeitä siitä, että maksamme velkamme. Meillä on hyvä maine ja sillä on mielestäni suuri arvo tässä maailmanajassa.
Kun asiasta käytyä keskustelua seuraa, niin joidenkin argumentti sen puolesta ettei asiasta pidä olla niin kamalan huolissaan on se, että Italia ja Ranskakin ovat nekin joutuneet alijäämämenettelyyn. Ai koska Pena ajaa ylinopeutta ja Mattikin kaahaa, niin mekin voidaan tehdä niin?
Kreikka on taas vastaavasti esimerkki siitä, kun taloutta on laitettu kuntoon todella kovilla keinoilla. Halutaanko me tänne samaa? Vai onko meillä enää edes mahdollisuutta valita? Saattaa nimittäin olla jopa niin, että ilman ulkopuolista puuttumista, me emme itse kykene (lue puolueet) saattamaan Suomen taloutta positiiviselle uralle. Ja kyynisesti totean, että uskon itsekin yhä enemmän tähän jälkimmäiseen tilanteeseen koska meillä tuppaa politiikka menemään välttämättömyyden edelle. Niin ja äänestäjien pelko. Oletettu pelko.
Mainehaittaa holtittomasta taloudenhoidosta emme tietenkään tarvitse. Vaikka mieleni kuinka tekisi olla sortumatta ”mutta kun edelliset hallitukset”- argumenttiin, niin kysyn kuitenkin jäävinä ja ihan pokkana, että mikähän mahtaisi olla Suomen tilanne, jos Sipilän hallituksen talouslinjalla olisi jatkettu?
Enkä unohda Ukrainan sotaa, energian hintakriisiä ja koronaa…kuha vaan sanon. Mikä tahansa hallitus olisi joutunut näiden asioiden edessä ottamaan lisävelkaa. Ei kuitenkaan jaettavaksi joka paikkaan. Kuten olen niin monessa blogissani aikanaan kritisoinut.
Valtiontalouden tarkastusvirasto toimitti nimittäin julkisuuteen eilen raportin, joka tuntuisi tukevan omaakin ajattelua Marinin hallituksen toimista. Tiivistän min miälest olennaisimman havainnon raportista(lainaus): "Keskeinen oppi on, että finanssipoliittisista säännöistä poikkeaminen tulee rajata selkeästi ja vain välttämättömiin kriisimenotarpeisiin ja poikkeuslausekkeiden käyttöä tulee tarkentaa."
Tämän ns.kehyssäännön rikkominen oli varmaan siinä hetkessä pakotettua ja välttämätöntä. En kyseenalaista lainkaan sitä. Mutta paluu siihen olisi pitänyt tehdä pikimmiten. Ja tämä oli se suurin virhe minkä Marinin hallitus teki, min miälest. Sitä olen kritisoinut ja kritisoin. En siis kaikkea tehtyä.
Kaikki tekevät virheitä, mutta viisas oppii niistä eikä hakkaa päätään seinään.
On aina niin, että kun jokin taho sanoo yhtä, niin kohta ilmestyy jokin toinen taho kertomaan jotain ihan muuta. Niin nytkin. Ainakin VM eli valtiovarainministeriö pitää VTV:n raportin esille nostamia lukuja liioitteluna.
Ja ilman muuta myös silloinen pääministeripuolue SDP on älähtänyt Matias Mäkysen suulla. Kuten vasemmisto muutoinkin. Koska pitäähän sitä omia valintoja puolustaa.
On selvää, että voimme loputtomasti kiistellä siitä oliko jokin menolisäys pysyvää vai määräaikaista.
Voimme kiistellä siitä, hoidettiinko taloutta kestävällä tavalla vai ei.
Voimme kiistellä siitäkin, että oliko VTV:n raportti "puolueellinen" vai neutraali.
Ja siitä, olivatko Marinin hallituksen pysyvien menojen lisäykset 11 mrd.€ vai 3 mrd.€.
Voimme kiistellä monestakin asiasta, mutta fakta on se, että velkaa on otettu - järkyttäviä määriä. Ja tämä on jatkunut myös Orpon hallituksen toimesta.
Toki siitäkin ollaan eri mieltä, että onko velkamäärämme ylipäätään liian suuri. Siinäkin tunnutaan monesti vetoavan niihin maihin joilla on vielä enemmän velkaa kuin Suomella. Tai että valtion velka on eri asia kuin yksilön. Velan kasvuvauhti on vieläkin suurempi huoli ja toki myös valtionvelan korot, jotka ovat miljardiluokkaa (ehdotus 3,2 mrd€/ 2026) - enemmän kuin monen hallinnonalan budjetti.
Muistan keskustelleeni joskus entisen pääministeri Esko Ahon kanssa 90-luvun lamasta. Kun valtio on siinä tilanteessa, että se ei enää tahdo saada lainaa mistään hoitaakseen vaikkapa ihmisten palkat maksuun, niin siinä on nauru kaukana. Ei kai me haluta sellaista tilannetta, että Suomi ajautuu maksukyvyttömäksi?
Jos olemme yhtä mieltä edes siitä, että korona, energian hinta ja Ukrainan sota ovat asioita, jotka nyt vaan piti ja pitää hoitaa hallituspohjasta riippumatta, jää jäljelle kysymys siitä, miksi kehyksiin ei palattu asap.?
Miksi näiden kriisien varjolla jaettiin rahaa muuhunkin kuin aivan välttämättömään?
En tarkastele asiaa jonkin puolueen näkökulmasta tai jotain puoluetta vastaan. Kritisoin ongelmana näkemäni asiaa eli liian avokätistä rahan jakamista. Kyse ei siis ole kohdaltani valinnasta oikeiston tai vasemmiston välillä. Kyse on siitä, että kumpikin vaihtoehto tekee oikeita asioita- ja sitten virheitä.
Vaikkapa esimerkkinä nykyisen hallituksen virhe, min miälest, on Orpon hallituksen satsaukset Turun tunnin junaan kuuluvat mielestäni sarjaan "ihanko oikeasti tämä on tässä hetkessä fiksua rahankäyttöä?" vaikka kunnat ovatkin tässä ratkaisevassa roolissa.
Entäs sitten? Selviämmekö me?
Olen nyt ruikuttanut muutaman palstamillimetrin verran. Mitä pitäisi tehdä, jotta Suomi selviäisi taloudessa paremmalle tielle?
Meillä politiikkaa tehdään ideologia edellä ja sitä sitten äänestetään. Vaalien tulos on valinta, jossa vaalituloksen sanotaan perustuvan kansalaisten antamaan mandaattiin "tehdä näin". Tätä mandaattia toki käytetään todella luovasti.
Ensin on vallassa hallitus jolla on rahaa kaikkeen ja joka paikkaan. Kun sitten huomataan, mm. julkisen paineen jälkeen, että hups!, tulipa tuhlattua, ollaan ihan toisenlaisen totuuden ääressä. Rahaa ei olekaan, ainakaan omaa rahaa. Ryhdytään leikkaamaan kustannuksia eli ajamaan erilaisia totuttuja toimintoja, saavutettuja etuja, alas. Mennään siis aivan toiseen laitaan.
Harva tykkää siitä kun leikataan. Erityisesti jos minulta leikataan. Muilta voi toki ottaa ja erityisesti hyvätuloisilta vaikka kaiken...Huom! Tämä oli taas sarkasmin tavoittelua.
Miä oon sitä mieltä, että tämä politiikan laidasta laitaan heilahtelu on yksi juurisyy ongelmillemme. Pitkäjänteisyys puuttuu. Toinen säästää ja toinen jakaa. Jos olemme kansakuntana kohtuullisen yhtä mieltä puolustus- ja ulkopolitiikan suurista linjoista, niin talous- ja työllisyyspolitiikka tuntuu olevan se pelikenttä, jossa jokainen vuorollaan saa käydä pelaamassa omia pelejään ja omilla säännöillä. Kun peli on pelattu ja pelaajat vaihtuvat, vaihtuu samalla roolit. Arvostelijasta tulee pelaaja ja pelaajasta arvostelija. Ja aina syyllinen on joku muu ja syyllisten etsiminen tuntuu olevan pääasia, ei niinkään se miten mentäisiin eteenpäin.
Eikö näin merkittävistä asioista saada aikaiseksi yhteistä näkemystä? Ei. Koska ideologia sotkee hyvätkin ideat. Jos väärä taho ehdottaa hyvän ajatuksen, sen on pakko olla huono, koska se tulee politiikan kentän väärältä laidalta. Ja viime kädessä yksi ongelma on hallitusohjelma, joka on sellainen raamattu, että mikään tai kukaan voi ehdottaa mitään sellaista jonka tulkitaan olevan "hallitusohjelman vastaista".
Vastaan väliotsikon kysymykseen kuitenkin: kyllä. Me selviämme, kunhan tajuamme ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta yhtään mitään. Hyviä ajatuksia ja ideoita kun voi tulla mistä tahansa. Älkäämme ampuko niitä alas siksi, että niiden esittäjä on ”väärä” taho tai edustaa väärää ideologiaa.
Aloittakaa vaikka siitä, että kutsutte kaikki relevantit toimijat samaan pöytään ja kukaan ei poistu paikalta ennen kuin saadaan aikaiseksi jonkinlainen nuottiviivasto siitä, miten tästä alhosta noustaan.
Työmarkkinajärjestöistä voi vaikka aloittaa. Siellä on hyviäkin ajatuksia, joita ei heti kannata ampua alas. Ja toimien tasapainoa korostan, jos joltakin jotain otetaan, olisi hyvä olla myös kannuste, aito kannuste.
Sipilän hallituksen aikaan tehtiin paljon parjattu kiky. Sen neuvottelivat ja sopivat, omien sanojensa mukaan, puun ja kuoren välissä, työmarkkinaosapuolet. EI todellakaan mikään helppo asia. Mutta sopimus saatiin aikaiseksi. On siis mahdollista saada tuloksia aikaiseksi, ei helppoa, mutta mahdollista. Enkä nyt ole tässä esittämässä uutta kikyä, käytin sitä esimerkkinä helvetin vaikeassa tilanteessa tehdystä "murhan" vaikeasta ratkaisusta.
Murha tarkoittaa muuten Kuusaan murteella jotain todella suurta, todella vaikeaa.
Ja lopuksi totean, että tätä se eurossa eläminen sitten on. Devalvaatio on pois keinovalikoimasta ja tilalle on tullut "sisäinen devalvaatio"- ihan murhan vaikea asia monelle taholle. Kuinkahan kauan Suomen pitää vielä harjoitella eurossa elämistä ennen kuin todetaan se sama miksi itse äänestin aikanaan EI liittymisessä Euroopan Unioniin- euro on meille liian vahva valuutta.
Mutta se onkin sitten kokonaan oma tarinansa.
Kommentit
Lähetä kommentti