Pohjoismaita käytetään usein esimerkkeinä toimivasta työllisyys- ja sosiaalipolitiikasta. Yhteinen perusta – laaja sosiaaliturva, korkea järjestäytymisaste ja aktiivinen työvoimapolitiikka – peittää kuitenkin alleen merkittäviä eroja. Kun tarkastellaan nimenomaan työttömyysturvaa, Ruotsi ja Tanska eroavat Suomesta usealla olennaisella tavalla.
Tässä blogissa käyn läpi keskeisiä eroja: korvaustaso, kesto, järjestelmän rakenne sekä velvollisuuksien ja palveluiden rooli.
1. Korvaustaso: kuinka suuri osa palkasta korvataan?
Yksi suurimmista eroista liittyy ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoon.
Tanska tunnetaan niin sanotusta flexicurity-mallistaan. Siinä yhdistyvät joustavat työmarkkinat ja suhteellisen korkea työttömyysturva. Ansiopäiväraha voi olla jopa noin 90 % aiemmasta palkasta, mutta siihen liittyy euromääräinen katto. Käytännössä järjestelmä turvaa erityisesti pieni- ja keskituloisia melko vahvasti.
Ruotsissa ansiosidonnainen on porrastettu: työttömyyden alussa korvaus on korkeampi ja laskee ajan myötä. Myös siellä on selkeä yläraja, joka rajoittaa erityisesti keski- ja hyvätuloisten saamaa etuutta.
Suomessa ansiosidonnainen on rakenteeltaan samantyyppinen, mutta korvaustaso jää usein hieman matalammaksi kuin Tanskassa, ja viime vuosina sitä on porrastettu aiempaa enemmän. Lisäksi Suomessa suuri osa työttömistä on perusturvan (peruspäivärahan tai työmarkkinatuen) varassa, mikä laskee keskimääräistä etuustasoa.
Olennainen ero:
Tanska painottaa korkeampaa suhteellista turvaa, Ruotsi porrastaa voimakkaasti, ja Suomessa perusturvan rooli on suhteellisesti suurempi.
2. Kesto: kuinka pitkään turvaa saa?
Toinen merkittävä ero liittyy etuuden kestoon.
Tanskassa ansiosidonnaista voi saada enintään noin kaksi vuotta tietyin ehdoin.
Ruotsissa peruskesto on noin 300 päivää, ja lapsiperheillä pidempi.
Suomessa kesto on porrastettu työuran pituuden mukaan ja sitä on viime vuosina lyhennetty.
Tanskassa yhdistyy siis korkea korvaustaso ja suhteellisen pitkä kesto, mutta vastapainona järjestelmä edellyttää aktiivista osallistumista palveluihin. Suomessa kehitys on viime vuosina kulkenut kohti lyhyempää ja porrastetumpaa turvaa.
3. Rakenteellinen ero: onko “väliinputoajien” tukea?
Suomen erityispiirre on työmarkkinatuki, jota maksetaan niille, joilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen tai joiden ansiosidonnainen on päättynyt. Se toimii pitkäaikaisena perusturvana.
Tanskassa vastaavaa pysyvää “välimuotoa” ei ole. Ansiosidonnaisen jälkeen siirrytään toimeentulotuen kaltaisiin järjestelmiin, jotka ovat tarveharkintaisia.
Ruotsissa ansiosidonnainen yhdistyy aktiivitoimiin, ja järjestelmä on rakennettu enemmän vakuutusperiaatteen varaan kuin Suomessa.
Olennainen ero:
Suomessa perusturvalla on vahva ja pysyvä rooli. Tanskassa ja Ruotsissa painopiste on vakuutuspohjaisessa turvassa ja aktiivisessa työllistämisessä.
4. Velvollisuudet ja aktivointi: mitä turvan vastineeksi vaaditaan?
Tanskan mallia pidetään usein tehokkaana juuri sen vastavuoroisuuden vuoksi. Korkea turva yhdistyy:
- tiukkaan työnhakuvelvoitteeseen
- varhaiseen palveluihin ohjaukseen
- aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimiin
Suomessa velvoitteita on, mutta kansainvälisissä vertailuissa Tanska käyttää suhteellisesti enemmän resursseja aktiivisiin työvoimapalveluihin. Suomessa keskustelu on viime vuosina painottunut enemmän etuuksien leikkaamiseen kuin palveluiden vahvistamiseen.
Olennainen ero:
Tanskassa korkea turva ja korkea vaatimustaso kulkevat käsi kädessä. Suomessa turvaa on kiristetty ilman vastaavan mittakaavan palvelupanostuksia.
5. Taustalla oleva ajattelumalli
Eroja selittää myös poliittinen filosofia:
Tanska: “turvaa ja joustoa” – irtisanominen on helpompaa, mutta työttömyysturva on vahva.
Ruotsi: vakuutuslogiikka + asteittainen kannustinvaikutus.
Suomi: kaksitasoinen järjestelmä, jossa perusturva on keskeinen osa kokonaisuutta.
Tanska panostaa voimakkaasti siihen, että työmarkkinoille palaaminen on nopeaa ja sujuvaa. Suomessa järjestelmä suojaa köyhyyttä vastaan, mutta työllistymistä tukevien palvelujen vaikuttavuus ja resurssit ovat usein keskustelun kohteena ja ikävä kyllä, leikkausten.
Yhteenveto: kolme keskeistä eroa
Korvaustaso: Tanska korkeampi, Ruotsi porrastettu, Suomi keskimäärin matalampi.
Rakenteellinen painotus: Suomessa vahva perusturva (työmarkkinatuki), Tanskassa ja Ruotsissa vahvempi vakuutusperiaate.
Aktivointimalli: Tanskassa korkea turva yhdistyy voimakkaaseen palvelu- ja velvoitejärjestelmään.
Pohjoismainen malli ei siis ole jokin yksi yhtenäinen järjestelmä. Kun Ruotsia ja Tanskaa käytetään esimerkkeinä, on tärkeää huomata, että niiden onnistumisen taustalla ei ole pelkkä etuuksien taso – vaan se tapa, jolla turva, työmarkkinoiden joustavuus ja aktiiviset palvelut nivoutuvat yhteen. Ne ovat olennaisesti paremmin tasapainossa kuin Suomessa. Min miälest.
Sitä vaan että pitäiskö meidän muilta osaoptimoinnin ja ideologisen painotuksen sijasta rakentaa Suomen malli, josta velvoitteet ja kannusteet ovat tasapainossa? Pitäisi. Suhdanteet pitää myös ottaa aivan toisella tavoin huomioon kun sääntelyä tehdään.
Eli yhteenvetona totean, että kun käytetään esimerkkinä näitä kahta muuta pohjoismaata Tanskaa ja Ruotsia, tunnutaan aina poimittavan vain itselle ja omalle ideologialle sopivat keinot. Ja sitten ollaan ihan hoomoilasena kun tämä ei toimikaan kuten oletettiin. Jos muilta otetaan ideoita, otetaan mieluummin kokonaisuuksia kuin yksittäisiä keinoja. Muuten menee lapsi pesuveden mukana.
Kommentit
Lähetä kommentti