Kirjoitimme tässä taannoin, yhdessä Antti Harjuojan(johtaja, Saranen) kanssa mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin. Jotta asia ei jäisi ihan kokonaan unholaan, jatkoin pohdiskelua tuon kirjoituksen ajattelun pohjalta.
Tässä keskeiset ehdotukseni siitä, mitä Suomessa tulisi tehdä työllisyyspolitiikan sääntelylle:
Työllisyyspalveluiden uudistus kunnille siirtyneen järjestelmän vahvistamiseksi
1. Kuntien päätösvaltaa ja liikkumavaraa lisättävä työllisyyspolitiikassa
Nykyinen sääntely sitoo kuntia valtion määrittämiin prosesseihin tavalla, joka heikentää paikallisten olosuhteiden huomioon ottamista. Jotta kuntapohjainen malli voisi toimia tarkoituksenmukaisesti, sääntelyä tulee muuttaa siten, että:
- Kunnille annetaan oikeus rakentaa omia, paikallisiin työmarkkinoihin perustuvia palvelukokonaisuuksia, eikä niitä velvoiteta toistamaan valtion ohjeistuksia mekaanisesti.
- Normiohjausta kevennetään, ja tilalle tuodaan pikemminkin selkeä tavoiteohjaus: valtion tehtävä olkoon ehkä määritellä, mitä tulee saavuttaa, ei sitä miten kunnan tulee toimia.
Perustelu:
Työpaikat syntyvät kunnissa – kaavoituksen, luvituksen, yrityspalveluiden ja kunnan elinvoimapolitiikan kautta. Työllisyyspolitiikan on oltava osa samaa kokonaisuutta.
2. Työtön muutetaan palvelujärjestelmässä passiivisesta kohteesta aktiiviseksi toimijaksi
Sääntely ohjaa edelleen siihen, että työttömyyden aikana aktiivisuus koetaan riskinä etuuden menettämisestä. Tätä on muutettava niin, että:
- Työttömän osallistuminen projekteihin, vapaaehtoistyöhön, verkostoitumiseen, osaamisen kehittämiseen ja lyhytkestoisiin tehtäviin sallitaan ilman etuuden menettämisen uhkaa.
- Näistä toiminnoista tehdään työllistymistä edistäviä hyväksyttäviä aktiivisuuksia, ei poikkeuksia tai erityisjärjestelyjä.
- Viranomaisen roolia muutetaan kontrolloijasta ohjaavaksi kumppaniksi, joka mahdollistaa, ei rajoita, työnhakijan etenemistä.
Perustelu:
Nykyiset työmarkkinat rakentuvat verkostoista ja projekteista – ei pelkästään perinteisestä työnhausta. Järjestelmän on seurattava todellisuutta.
3. Kuntien sakkomaksuista luovutaan ja tilalle tuodaan kannusteet aktiiviseen palveluun
Nykyinen taloudellinen malli, jossa kuntaa rangaistaan työttömyydestä, ohjaa resursseja pois kehittävästä työstä. Sen sijaan pitäisi:
- Poistaa kuntien työllisyysvastuuseen liittyvät sakkomaksut (kuten työmarkkinatuen kuntaosuuden luonteiset sanktiot).
- Korvata ne järjestelmällä, jossa kunta saa taloudellista hyötyä siitä, että se investoi aktiivisiin, tuloksellisiin palveluihin.
- Rakentaa rahoitusmalli, joka palkitsee aktiivisista ratkaisuista eikä rankaise työttömyyden historiasta.
Perustelu:
Työttömyyden vähentäminen on tehokkaampaa aktiivisilla palveluilla kuin passiivisilla maksuilla.
4. Työllisyyspalveluiden tehtävä määritellään uudelleen
Lainsäädännössä tulee selkeyttää, että työllisyyspalveluiden ensisijainen tehtävä ei ole työttömyyden valvonta, vaan työllistymisen mahdollistaminen:
- Lakiin kirjataan, että palveluprosessin tavoitteena on osaamisen kehittäminen, verkostojen vahvistaminen ja työllistymisen polkujen rakentaminen.
- Valvontaa koskevat velvoitteet kevennetään ja keskitetään selkeästi vain etuusoikeuden varmistamiseen, ei palvelun sisältöön.
- Viranomaisyhteistyön sääntelyä nykyaikaistetaan niin, että kunnat voivat aidosti toimia yritysten, järjestöjen ja oppilaitosten kumppaneina.
Perustelu:
Työllisyyspalveluiden rooli ei ole kontrolli vaan työllistymisen ekosysteemin rakentaminen.
5. Työllisyysuudistus tunnustetaan osaksi elinvoima- ja kasvupolitiikkaa
Lainsäädäntöön tulee sisällyttää periaate, jonka mukaan työllisyyspalvelut ovat osa kunnan elinvoimapolitiikkaa, eivät erillinen hallinnollinen sektori. Tämä tarkoittaa:
- Mahdollisuutta yhdistää työllisyys-, elinkeino- ja koulutuspalvelut yhdeksi kokonaisuudeksi.
- Velvollisuutta tehdä strategista yhteensovittamista kunnan kasvun, investointien ja osaamistarpeiden kanssa.
- Sääntelyn joustavoittamista siten, että kunta voi koota toimijoita yhteen ja rakentaa ketteriä palvelumalleja.
Perustelu:
Työllisyyspolitiikka on käytännössä osa talous- ja elinkeinopolitiikkaa – siksi tämän tulee näkyä myös laissa.
Yhteenveto
Sääntelyä tulee uudistaa niin, että se:
- Antaa kunnille todellisen vallan rakentaa toimivia paikallisia ratkaisuja.
- Mahdollistaa työttömän aktiivisen toimijuuden ilman byrokraattisia riskejä.
- Korvaa kuntien rangaistukset kannustimilla.
- Määrittelee työllisyyspalvelun tehtäväksi työllistymisen tukemisen, ei valvontaa.
- Kytkee työllisyyspolitiikan osaksi kunnan elinvoimaa ja talouskasvua.
Tavoitteena on siis järjestelmä, joka luottaa ihmiseen, hyödyntää paikallista osaamista ja rakentaa työllisyyspalvelut vastaamaan tämän päivän työmarkkinoita. Eikö tämä olisi meidän kaikkien etu?
Jos joku tätä ajattelua vastustaa, niin kertokoon syyn sille miksi. Sääntelyä tarvitaan toki, mutta ei ylisääntelyä ja mikromanagerointia. Min miälest!
Lopuksi, lopetetaan pelkkä ideologinen työllisyyden hoitaminen, koska se ei johda milloinkaan parhaaseen lopputulokseen. Hyviä ideoita on velvoittavuudessa, mutta myös aidossa kannustavuudessa. Näiden nykyistä parempi tasapaino on mielestäni viisain tapa hoitaa työllisyyttä/työttömyyttä.
Kommentit
Lähetä kommentti