Väite kuuluu usein näin: kahden työttömän vanhemman perhe voi tienata sosiaalituilla yhtä paljon kuin kahden työssäkäyvän vanhemman perhe. Ja siitä vedetään johtopäätös: sosiaaliturva on liian korkea ja työnteko ei kannata.
Tämä kuulostaa vahvalta väitteeltä. Mutta pitääkö se paikkansa?
Lyhyt vastaus on: ei yleisesti pidä.
Kun kaksi aikuista käy töissä kokopäiväisesti, heidän tulonsa ovat lähes poikkeuksetta suuremmat kuin työttömän perheen tulot. Tämä ei ole minun mielipiteeni, vaan johtopäätös, johon ovat päätyneet muun muassa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Kela lukuisissa laskelmissaan.
Mutta samaan aikaan on rehellistä todeta toinenkin asia: ongelma ei ole täysin kuviteltu.
Joissakin tilanteissa työn vastaanottaminen kasvattaa tuloja vain vähän. Kun palkasta maksetaan verot ja samaan aikaan asumistuki tai muut etuudet pienenevät, käteen jäävä lisätulo voi olla yllättävän pieni. Tätä kutsutaan kannustinloukuksi. Se ei tarkoita, että työ olisi kannattamatonta, mutta se voi tarkoittaa sitä, että taloudellinen hyöty on odotettua heikompi.
Erityisesti tämä korostuu perheissä, joissa on useita lapsia ja korkeat asumiskustannukset. Silloin tukien yhteisvaikutus voi nostaa työttömän perheen tulot suhteellisen lähelle matalapalkkaisen työssäkäyvän perheen tuloja. Mutta täysin sama tulotaso on harvinainen poikkeus, ei sääntö. Eikä siitä siis pidä vetää yleistäviä johtopäätöksiä.
Silti väite elää sitkeästi julkisessa keskustelussa. Syy on ihan ymmärrettävä. Ihmisten oikeudentaju on vahva. Jos kokemus on se, että aamulla töihin lähteminen ei juurikaan paranna omaa taloudellista tilannetta, järjestelmä tuntuu epäoikeudenmukaiselta – vaikka se tilastollisesti toimisikin.
Siksi keskustelua ei pidä kuitata olankohautuksella. Kannustinloukut ovat todellinen ongelma, ja niitä kannattaa purkaa. Työn vastaanottamisen pitää näkyä selvästi lompakossa. Se on sekä taloudellisesti järkevää että moraalisesti perusteltua.
Mutta yhtä tärkeää on pitää keskustelu rehellisenä. Suomessa ei ole laajaa ilmiötä, jossa “sohvalla makaamalla” tienaisi yhtä paljon kuin työssä käymällä. Sosiaaliturva turvaa perusturvan, ei keskituloista elintasoa.
Hyvinvointivaltio toimii silloin, kun kaksi asiaa toteutuvat samaan aikaan: turva on riittävä, mutta työnteko kannattaa. Näiden tasapaino ei ole ideologinen kysymys, vaan käytännön politiikkaa.
Ja juuri siihen asialliseen keskusteluun meidän kannattaa keskittyä. Min miälest.
Suomessa on vallalla käsitys, jossa ajatellaan tukien pienentämisen "kannustavan" ihmisiä ottamaan vastaan työtä kuin työtä. Kysymys kuitenkin kuuluu, ainakin näinä aikoina, että mitä työtä? Miksi kannuste tehdä työtä edes osa-tai määräaikaisesti suojaosalla on tehty mahdottomaksi. Käytännössä.
Meillä on kannusteloukku myös siinä mielessä, että sana kannustaa tunnutaan ymmärrettävän aivan eri tavalla riippuen siitä kuka puhuu. Mikä kannuste se on, jossa uhataan kepillä? Miä vaan kysyn.
Kommentit
Lähetä kommentti