Kuntien vastuu työttömyysturvan rahoituksesta perustuu hyvään tavoitteeseen: kannustaa aktiiviseen työllistämiseen. Käytännössä malli toimii kuitenkin päinvastoin. Se ohjaa kuntia varovaisuuteen, ei rohkeisiin työllistymisratkaisuihin.
Ongelma ei ole se, että kunnilla on rahoitusvastuuta – vaan se miten vastuu on rakennettu ja mitä se käytännössä kannustaa tekemään.
Passiivinen sakko, ei aktiivinen kannustin
Nykyjärjestelmässä kunta maksaa työttömyydestä, mutta työllistämisestä aiheutuvat kustannukset jäävät nekin kunnalle, kun taas hyödyt (verot, sosiaalivakuutusmaksut) kertyvät suurelta osin valtiolle.
Kun työllistäminen on epävarmaa ja kallista – mutta työttömyyden kustannus ennustettavampi – valinta on inhimillisesti ja taloudellisesti ymmärrettävä. Silti se ei ole järjestelmän tarkoitus. Ei voi olla.
Kohtaanto ei ole massakysymys, vaan reunailmiö
Kansainväliset vertailut osoittavat, että Suomessa työvoiman ja työpaikkojen kohtaanto toimii kokonaisuutena jopa melko hyvin. Työllisyyshaasteet eivät johdu niinkään yleisestä osaamispulasta, vaan alueellisista eroista, yksilöllisistä työmarkkinasiirtymistä ja korkean tuottavuuden tehtävien erityisvaatimuksista.
Tästä huolimatta rahoitusvastuu kohdistuu vahvimmin niihin ryhmiin, joiden työllistyminen on hitain ja vaikein. Kunta maksaa, vaikka keinot ovat rajalliset.
Miten rahoitusosuus pitäisi uudistaa?
Ensimmäinen periaate on selkeä: rahoitusvastuun tulee kohdistua siihen, mihin kunta voi vaikuttaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea muutosta:
1. Työllistymisestä suora taloudellinen hyöty kunnalle.
Kun henkilö työllistyy tai etenee kestävälle polulle, kunnan rahoitusosuus pienenee automaattisesti. Ei hankehakemuksia, ei erillisiä bonuksia – vaan ennakoitava mekanismi, joka tekee työllistämisestä rationaalista. Sakoista voisi myös irtikytkeä osaamisen kehittäminen.
2. Rahoitusvastuu työllistettävyyden, ei ajan mukaan.
Pitkä työttömyys ei automaattisesti tarkoita, että kunta voisi ratkaista tilanteen. Vastuun tulee eriytyä sen mukaan, onko kyse aidosti työllistettävissä olevasta henkilöstä vai laajemmasta työkyky‑, terveys‑ tai osaamiskysymyksestä.
3. Epävarmuuden vähentäminen.
Kuntien ei pidä kantaa yksin suhdanne- ja rakennemuutoksen riskiä. Katot, tasoitusmekanismit ja monivuotinen näkökulma mahdollistavat sen, että työllistämiseen uskalletaan investoida myös huonoina aikoina.
Työllistyminen ei ole hallinnollinen suorite
Jos rahoitusmalli kohdistuu väärään asiaan, se ohjaa myös tekemään vääriä asioita. Kuntien rooli tulevassa työllisyyspolitiikassa on mahdollisuus – mutta vain, jos rahoitusjärjestelmä tukee tätä tavoitetta, eikä rankaise yrityksestä.
Työllistämistä ei helpoteta kasvattamalla kustannusvastuuta.
Se helpottuu vasta silloin, kun vastuu, keinot ja kannustimet ovat tasapainossa.
Ensi viikon kehysriihessä 21.- 22.4 on paikka tehdä päätöksiä. Tuossa yksi idea. Saa toteuttaa.
Kommentit
Lähetä kommentti