Työllisyyspalveluiden siirtyminen valtiolta kuntien muodostamille työllisyysalueille on yksi viime vuosien merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista. Uudistuksen tavoitteet ovat olleet kannatettavia: palveluiden tuominen lähemmäs asiakkaita, työllisyyden ja elinvoiman parempi yhteensovittaminen sekä paikallisten ratkaisujen vahvistaminen.
Puolentoista vuoden kokemuksen jälkeen on kuitenkin aiheellista esittää kysymys: toteutuuko uudistuksessa perustuslakivaliokunnan korostama rahoitusperiaate?
Mitä rahoitusperiaate tarkoittaa?
Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan kunnille annettavista tehtävistä säädettäessä on huolehdittava siitä, että kunnilla on myös tosiasialliset taloudelliset edellytykset suoriutua niistä. Kunnille ei siis voida sälyttää uusia velvoitteita ilman, että niiden rahoitus on riittävällä tavalla turvattu. Rahoitusperiaate on osa kunnallisen itsehallinnon suojaa. [eduskunta.fi]
Periaate kuulostaa yksinkertaiselta. Jos valtio antaa tehtävän, sen on samalla varmistettava, että tehtävä voidaan myös hoitaa.
Käytännössä asia on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi.
Paperilla kaikki saattoi näyttää hyvältä
Työllisyyspalveluiden siirron valmistelussa valtio arvioi tehtävien ja rahoituksen siirtyvän kunnille tasapainoisena kokonaisuutena. Uudistus läpäisi myös perustuslaillisen tarkastelun. Lähtökohtaisesti katsottiin, että kunnilla olisi riittävät edellytykset vastata uusista tehtävistään. [eduskunta.fi]
Lainsäädäntöä valmisteltaessa tehdään kuitenkin aina oletuksia. Arvioidaan työttömyyden kehitystä, asiakasmääriä, henkilöstötarpeita, tietojärjestelmien toimivuutta ja palveluiden kysyntää.
Todellisuus on harvoin täysin ennakoitavissa.
Entä jos laskelmat eivät vastanneet todellisuutta?
Monella työllisyysalueella on kuluneen vuoden aikana havaittu, että siirtymä ei ole ollut ongelmaton.
Asiakasmäärät ovat olleet suuria. Työttömyyden kehitys on monin paikoin ollut odotettua heikompaa. Osa asiakkaista tarvitsee huomattavasti enemmän henkilökohtaista tukea kuin mitä laskennallisissa malleissa ehkä oletettiin. Samanaikaisesti toiminnan käynnistäminen, tietojärjestelmien yhteensovittaminen ja uusien organisaatioiden rakentaminen ovat vaatineet merkittäviä resursseja.
Tällöin syntyy olennainen kysymys: jos rahoitus riittää laskennallisesti mutta ei käytännössä, onko rahoitusperiaate toteutunut?
Perustuslakivaliokunnan näkökulmasta ratkaisevaa eivät ole pelkästään budjettikirjan luvut vaan kuntien ja työllisyysalueiden todelliset mahdollisuudet hoitaa ne velvoitteet, jotka lainsäätäjä on asettanut. [eduskunta.fi]
Erilaiset alueet, erilaiset lähtökohdat
Kysymys korostuu erityisesti alueilla, joissa työttömyys on rakenteellisesti korkeaa ja asiakkaiden palvelutarpeet monimuotoisia.
Kasvavalla kaupunkiseudulla työmarkkinat voivat tarjota runsaasti työpaikkoja, jolloin palvelujärjestelmän tehtävänä on usein työnhakijan ja työnantajan kohtaannon tukeminen. Toisaalla haasteet liittyvät pitkäaikaistyöttömyyteen, osaamisen puutteisiin, terveysongelmiin tai työmarkkinoiden rakennemuutoksiin.
Vaikka lakisääteiset velvoitteet ovat kaikille samat, niiden toteuttamisen kustannukset eivät ole.Tästä näkökulmasta tarkasteltuna voidaan kysyä, huomioiko nykyinen rahoitusmalli riittävän hyvin alueiden erilaiset lähtökohdat.
Kyse ei ole vain rahasta
Rahoitusperiaatteesta puhuttaessa keskustelu typistyy helposti euroihin. Todellisuudessa kyse on myös palvelujen laadusta, vaikuttavuudesta ja henkilöstön jaksamisesta.
Jos työntekijöillä on enemmän asiakkaita kuin he pystyvät asianmukaisesti palvelemaan, lakisääteiset tehtävät voidaan ehkä hoitaa muodollisesti. Silti voidaan kysyä, toteutuuko uudistuksen alkuperäinen tavoite.
Työllisyyspalveluiden onnistumista ei mitata pelkästään sillä, täyttyvätkö lain minimivaatimukset. Ratkaisevaa on, autetaanko ihmisiä aidosti löytämään työtä, koulutusta tai muuta polkua eteenpäin.
Voisiko rahoitusmallia kehittää?
Jos tavoitteena on turvata työllisyysalueiden tosiasialliset mahdollisuudet hoitaa tehtävänsä, rahoituksen perusteita olisi syytä arvioida jatkuvasti toteutuneiden kokemusten perusteella. Yksi mahdollisuus olisi painottaa nykyistä enemmän rakennetyöttömyyttä, pitkäaikaistyöttömyyttä ja vaikeasti työllistyvien asiakkaiden osuutta rahoitusmallissa. Tällöin resurssit kohdentuisivat nykyistä paremmin niille alueille, joilla palvelutarve on suurin ja työllistymisen esteet monimuotoisimpia. Pelkkä asiakasmäärä ei aina kerro työn määrästä, sillä yhden asiakkaan palvelutarve voi olla moninkertainen toiseen verrattuna.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin tarkastella myös työttömyysetuuksien rahoitusvastuun määräytymistä. Nykyinen malli kannustaa työllisyysalueita panostamaan työllistymiseen, mikä on lähtökohtaisesti perusteltua. Samalla on kuitenkin syytä arvioida, kohteleeko järjestelmä riittävän oikeudenmukaisesti alueita, joiden työmarkkinatilanne on rakenteellisesti vaikeampi kuin kasvukeskuksissa. Kannustavuuden ja alueellisen oikeudenmukaisuuden välillä on löydettävä tasapaino.
Mitä seuraavaksi?
TE-uudistuksen lopullista onnistumista on vielä liian varhaista arvioida. Kokemusta on kertynyt vasta rajallinen määrä.
Silti olisi tärkeää, että valtio seuraisi avoimesti ja kriittisesti uudistuksen vaikutuksia. Jos käy ilmi, että työllisyysalueiden tehtävät, asiakasmäärät ja kustannukset poikkeavat olennaisesti alkuperäisistä arvioista, myös rahoituksen perusteita on voitava tarkastella uudelleen.
Rahoitusperiaate ei ole vain juridinen yksityiskohta. Se on osa yhteiskunnallista luottamusta valtion ja kuntien välillä. Kun valtio antaa tehtävän, kunnilla on oikeus odottaa, että tehtävän hoitamiseen on myös todelliset edellytykset.
Siksi ehkä olennaisin kysymys ei ole, onko rahoitusperiaatetta muodollisesti noudatettu.
Olennaisempi kysymys on tämä:
Pystyvätkö työllisyysalueet nykyisillä resursseillaan tekemään sen työn, jota lainsäätäjä niiltä edellyttää ja jota työnhakijat, työnantajat sekä koko yhteiskunta niiltä odottavat?
Jos vastaus on monilla alueilla epävarma, keskustelu rahoitusperiaatteesta on vasta alkamassa.
Niinpä: Rahoitusperiaatteen ei pitäisi tarkoittaa vain sitä, että kunnat selviytyvät tehtävistään. Sen pitäisi tarkoittaa sitä, että kunnat kykenevät onnistumaan niissä. Min miälest.
Kommentit
Lähetä kommentti