Pohjaton kaivo ja oma kylpytynnyri jokaiselle

Ikiliikkujaa ei ole keksitty, tietääkseni. Ei myöskään pohjatonta kaivoa, mutta lähelle on päästy.

Sotekustannukset ovat nimittäin melkoisen hyvä ehdokas.

Kun hoitaa pitää, mistään ei saisi leikata(paitsi kirurgisesti)) ja ihminen elää yhä pidempään.

Mistä rahat? 

Kirjoitin tässä jokin aikaa sitten YLEn uutisoinnista soten kustannuksiin liittyen. 

Lainaus YLEn jutusta: "Soten lisärahantarve on 6,4 miljardia euroa kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana sen jälkeen, kun sote alkaa eli vuonna 2023. Viranomaisten laskelmissa merkittävä syy kustannusten kasvuun on väestön ikääntyminen."

Kymenlaaksossa sote-asioista vastaa Kymsote. Tuore YLEn uutinen kertoo, että...tadaa! Lisää rahaa, kunnat! 

Vaihtoehdot? Maksaa kiltisti lisää tai löytää säästöt kustannuksista Kymsoten sisältä. Vai miten tuosta aiotaan selvitä? 

"Jos lisärahaa ei kunnilta tipu, säästöjä voidaan joutua ottamaan seinistä", uutisessa kerrotaan.

– "Suunnitelmia vasta tehdään, mutta kyllähän se silloin tarkoittaisi sitä, että jouduttaisiin sulkemaan terveysasemia, suun terveydenhuollon toimipisteitä eli paikkoja, missä toimitaan, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo."

No kun raha on tiukassa tai siis se ei kaikkeen riitä, tehdään esityksiä tai ehdotuksia siitä mistä se revitään. Ja niin teki myös Kymsote. listasi säästökohteet.

Sanomattakin on selvää, ettei noita esityksiä niellä tai siis hyväksytä. Ei varsinkaan jos ne sattuvat osumaan omalle seudulle. Tai omaan äänestäjäkuntaan, oletettuun sellaiseen.

...

Muutama vuosi sitten Kunnallisalan kehittämissäätiö selvitti sitä, että mitkä keinot ovat ok kuntatalouden vahvistamiseksi. 

Lainaus tuosta mainiosta selvityksestä: "Kansalaisten enemmistön mielestä kunnallisveroja ei saa korottaa (54 %), velkaa ei pidä lisätä (61 %) eikä kunnan omaisuutta saa myydä (51 %). Kuntapalvelujen laadusta ei saa tinkiä, eikä niitä saa karsia. Palveluja ei saa myöskään ulkoistaa (64 %). Henkilökuntaa ei saa irtisanoa (56 %).

Haaste on siinä, että kansalaisilta ei löydy vastausta vaikeuksissa olevaan kunnallistalouden vahvistamiseen. Palveluita ei saisi karsia eikä henkilöstösäästöjä toteuttaa, saati maksuja ja veroja korottaa."

Joten?

Mitäs jos valittaisiin päättäjiksi henkilöitä, jotka uskaltavat tehdä nähtävän epäsuosittuja päätöksiä? Uskon, että meillä on kuitenkin pääsääntöisesti osaava virkamieskunta, joka osaa tehdä tarvittavat esitykset. 

JOS äänestän tulevissa aluevaaleissa. äänestän sellaista ehdokasta joka lupaa uskaltaa tehdä päätöksiä laajemmalla perspektiivillä kuin "minut on valittu Kouvolasta tai Kotkasta tai Haminasta ja minut on valittu pitämään vain meiän alueen puolta". 

Jos jokainen puolustaa vain omia nurkkiaan, on ihan turhaa olla yhteisessä hyväilyalueessa...vai mikä se nyt olikaan. Ja siinä sivussa, rahat ehtivät loppumaan kaikilta.

Tosin, onko se sitten hyvä jos kenelläkään ei ole hyvä? 






Kommentit

Suositut tekstit