Syylliset esiin

Vähänkään työmarkkinoita seuraavalle ei tullut yllätyksenä tämän päiväinen. Ja silti...moni pöyristyi.

Itse olen kirjoittanut teemasta paljon.

Muun muassa näin:

11.1 2024 Laiha sopu, lihava riita (jarppalindstrom.blogspot.com)

7.12 2023 Juntturassa ollaan ja Suomi häviää (jarppalindstrom.blogspot.com)

22.9 2023 Syysmyrskyä vai sovittelua? (jarppalindstrom.blogspot.com)

Lopetin tuon syyskuun kirjoituksen näin: "Kannustan kaikkia tulevien toimien osalta paremman tasapainon hakemiseen. Suomi on sopimisen mallimaa, on ainakin ollut. Silloin kaikkien on myös joustettava omista näkemyksistään. Riitelemällä me häviämme kaikki."

No nyt ollaan sitten oikein kunnon juntturassa. Uhkaava lakko ei ole enää muutaman tunnin eikä parin päivän mittainen vaan kahden viikon järeä toimenpide, joka vaikuttaa mm. vientiin, tuontiin ja logistiikkaan. 

Löysin eilen ikivanhan viisauden:

”Hölmö syyttää muita. Keskivertoihminen syyttää itseään. Viisas näkee syyttelyt hölmönä.”

– Epictetus

Nyt tuntuu sille, että keskustelu on lähes pelkkää syyllistämistä ja syyllisten etsimistä. 

Totta kai hallituksella ja viime kädessä eduskunnalla on valta tehdä muutoksia lainsäädäntöön. Siitä ei ole toista sanaa. Mutta yhtä lailla pitää ymmärtää, että kun muutoksia tehdään, niillä on vaikutuksia ja niihin reagoidaan.

Ei kai joku kuvitellut, että ay-liike ottaa kaiken vastaan annettuna ja että se ei reagoisi mitenkään? 

Jos kyse olisi yksittäisestä toimenpiteestä, olisi tilanne mielestäni toinen. Juu, sitäkin tai niitäkin vastustettaisiin, mutta ei näin järeästi. Olen moneen otteeseen tuonut esille näkemykseni siitä, että nyt ollaan ay-liikkeen pyhien asioiden äärellä-yleissitovuus ja lakko-oikeus. Kun johonkin tehdään reikä, ajatellaan ay-liikkeessä ettei tämä jää tähän. Siksi, ei haluta aukaista ovea edes rakosilleen. Ei luoteta.

Mutta kun tämän totean, tuon samalla esille sen faktan, että vastustamalla ihan kaikkea, saa änkyrän maineen. Lakkoilulla kun on se ikävä puoli, että se osuu niihinkin joihin sen ei haluttaisi osuvan. Ja se puolestaan saa aikaiseksi primitiivireaktion, jossa ollaan valmiina vieläkin kovempiin toimiin kuin mitä Orpon hallitus on suunnittelemassa. Eli vaikkapa poliittisten lakkojen täyskieltoon ja yleissitovuuden poistamiseen.

Vaikka moni on sitä mieltä ettei hallitus ole tässä kaplakassa osapuoli, niin olen sitä mieltä että siitä on olosuhteiden pakosta tullut sellainen. Vaikka tahtomattaan.

Ja kun näin on, on totuutta katsottava silmiin. Tämä ei ratkea ilman hallituksen toimia.

Mutta veikkaan silti, että Orpon hallitus ajaa uudistukset maaliin ilman merkittäviä vastaantuloja. Se ei anna periksi omasta ohjelmastaan ja lait hyväksytään eduskunnassa enemmistön voimin. 

Mitä sitten tapahtuu? Ay-liike ei luovuta. Paine syksyn työmarkkinakierrokselle kasvaa äärimmäisen kovaksi ja revanssia haetaan- työnantajilta. Tästä kaikesta jää todella paha maku sille joka kokee hävinneensä. 

Mutta, entäs jos hallitus onkin oikeassa? Mitäs jos vuosien päästä nähdään, että Orpon hallitus oli se hallitus joka uskalsi ja joka teki? Muistan kun kävin työministerinä Tanskassa tutustumassa heidän työllisyyden hoidon malliinsa. Minulle kerrottiin, että siellä oli tehty merkittäviä uudistuksia, jonka seurauksena uudistukset ajanut demaripuolue hävisi vaalit. 

Vuosia myöhemmin moni kuitenkin kiitteli rohkeudesta. Ja toimintamallia pidettiin hyvänä.

Tässä tullaan siihen, mikä politiikassa on olennaista. Oletko mukana tekemässä muutoksia vaikka silläkin uhalla että menetät oman ja puolueesi kannatuksen? Vai oletko mukana puolueesi ja oman kannatuksen säilyttämisen vuoksi? 

Sitä kannattaa pohtia. Kas kun monesti lääke sairauteen voi maistua todella pahalta, eikä auta heti, mutta parantuminen voi alkaa kun uskoo ja uskaltaa- ja ottaa lääkkeensä. 

Olen tässä matkan varrella todennut monesti sen, että en ole valitsemassa puoliani. Olen Suomen puolella. Uudistuksia tarvitaan ja sen tietävät kaikki.

Kyse on kuitenkin myös psykologiasta. Jos syntyy se kuva, että heilutetaan vain keppiä ja porkkanat pidetään piilossa, vastustaa moni jo ihan siksi, että toimia ei koeta reiluiksi ja että ne eivät ole tasapainossa.

Siksi, kehottaisin mm. katsomaan, taas kerran, mitä työkyvyttömien ihmisten työnhakuvelvoitteelle voitaisiin tehdä. 

Toisekseen, jos jokin toimi on tosiasiassa pakottamista, älkää kutsuko sitä kannustamiseksi. Jooko?

Kolmanneksi, muiden maiden käyttäminen verrokkina on ihan ok. Mutta jos niistä poimitaan pelkästään itselle ja omaan agendaan sopivat esimerkit, unohtuu kokonaisuus. Eikä se ole sattumaa.

Suomeen tulee rakentaa tänne sopiva systeemi, joka on velvoitteiden ja oikeuksien osalta tasapainossa. Silloin se koetaan reiluksi ja sen yleinen hyväksyttävyys paranee.